Melkein Totta

Vuosien 1918–1920 influenssapandemia, espanjantauti, iski runneltuun valtioon ja tappoi melkein yhtä paljon kuin sisällissota.

Uutuusohjelma Kaikki kotona live kutsuu koko Suomen viettämään yhdessä tunnelmallista koti-iltaa. Ensimmäinen live lähetys.

Minulla oli nuorena tosi paljon ulkonäköpaineita ja inhosin melkein kaikkia kohtia kropassani. Nykyään tykkään itsestäni just.

Oopperalaulaja Camilla Nylund: "Ensimmäisen viikon itkin melkein joka ilta" – Taiteilija koronakeväänä 2020 Muusikoiden.

Haastattelussa puhelimitse pitkän linjan rock- ja punk -kitaristi Rane Raitsikka Atomirotta -yhyeestä. Millaiset olivat Ranen.

Se ei ollut totta, mutta näin kovan kortin pelaaminen aiheuttaa takuulla hämminkiä missä tahansa, saati sitten Exien Saarella.

Tämähän tuntuu melkein uutiselta: että ihmiset ovatkin näin hyviä ja avuliaita. Minut sama ilmiö yllätti, kun isäni,

Kiinan talouden odotettua rajumpi äkkipysähdys voi antaa.

– Voi melkein sanoa, että se on totaalipysähdys", kuvaa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu. Koivun mukaan Kiinan kokemuksia.

Alkuun Italia eristää 16 miljoonaa ihmistä huhtikuun alkuun. – Eristys. Italian armeija valvoo, ettei eristetyiltä alueilta poistuta eikä niille mennä.Kuva: ANDREA FASANI Eristettynä on koko Lombardian maakunta sekä 13 muuta aluetta. Italiassa oli lauantai-iltana julkaistun tilaston mukaan 5 061 koronatartunnan saanutta, eli yli tuhat enemmän kuin. Aurinkomatkat Parga Vapaaottelija Kokeellinen urheiluohjelma, jossa ottelu alkaa tyrmäyksellä. Vieraana
Majava Suomessa Ompele keittiöpyyhkeitä ja tiskiriepuja vohvelipellavasta. Pellava on pitkäikäistä ja kulutusta kestävää jopa märkänä ja. Suomessa ruokahävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa (noin 30 prosenttia kaikesta ruokahävikistä. Kommentteja 46. Kokeile. Deodoranttikuulista pehmopöllöihin: katso kuvista mitä. – Suomessa ruokahävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa (noin 30 prosenttia kaikesta ruokahävikistä. Kommentteja 46. Kokeile. Lenovo Tab 10 lenovo 10 inch tablet reviews Upm

Turkki ilmoitti kuukausi sitten avaavansa rajat Eurooppaan. Nyt moni on palannut Kreikan rajalta tyhjin käsin: "Kaikki oli.

Ja totta tosiaan, siinä niitä oli, sinivuokkoja. Auringon paisteessa avautumassa.

illalla on valoisaa. Valoisa,

PALJON NÄYTTELIJÄT TIENAA? Thelma & Valtteri Q&A103- ja 101-vuotiaat selättivät koronaviruksen Italiassa.

– Koronavirusta pidetään erittäin vaarallisena ja kohtalokkaana ikäihmisille, mutta italialaisilla lääkäreillä on myös.